maanantai 14. lokakuuta 2013

Vinkkejä.

Vink, vink.

Uudessa blogissa on meneillään lorukorttivaihto, jos kiinnostaa, niin kipin kapin sinne!

Samaisessa paikassa arvonta vielä sunnuntaihin saakka, tästä sinne.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kiitos! -Ja hei, hei!

Kiitos tuhannesti teille kaikille ihanille, jotka olette vuosien aikana käyneet kurkistamassa blogiini ja jättäneet mitä ihanimpia viestejä!

Nyt on tullut aika sanoa heipat. Tämä blogi hiljenee.

Iloisin mielin toivotan kuitenkin kaikki tervetulleiksi seuraamaan uutta blogiani!

Leiskatehtaassa on alun kunniaksi meneillään pieni arvonta, olette kaikki lämpimästi tervetulleita sinne!

Kiitos ja Hei!

-Marika

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Ylitsepääsömättömiä ongelmia.

Huh, kun on aikaa vierähtänyt viimeisestä postauksesta. Ei sillä, että nytkään esittelisin teille mitään uutta. Sen sijaan pyydän apua. Oon jo jonkin aikaa yrittänyt perustaa uutta blogia bloggeriin.

Mulla on uudella sukunimellä sähköposti gmailissa, googletilin(?) kautta tein blogin. Jos haluan blogiin sarakkeen tietoja minusta, siihen tulee etu- ja sukunimeni. Samoin, jos kommentoin niin, että olen kirjautunut sisään näkyy molemmat nimet. Ompas hankalasti selititty...

Mitä ihmeen asetuksia mun tarvii säätää, että saisin näkyviin vain etunimeni ja kommentoidessa näkyisi vain etunimi. Ideoita? Ei nimittäin onnistu enää kuten ennen. Huoh.

Julkaistavaakin löytyisi, mutta taistelen tämän ongelman kanssa. Argh.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kesäpirtti.


Tammikuussa Tampereella järjestettiin Askartelupirtti-tapahtuma. 
Olin itse mukana ja meno oli mahtavaa!


Nyt on vuorossa Kesäpirtti Pirkkalassa (ihan Tampereen vieressä).

Kesäpirtti  7.-9.6.2013.

Tervetuloa mukaan!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

P*skis #181

Piiitkästä aikaa P*skista! Tällä kertaa haasteena oli kerroksia! Oivallista.

Tuli tarve kiitoskortille, tosin huomenna menee vasta saajalleen, mutta en usko hänen täällä käyvän (ja nyt tietty mun tuurilla eksyy tänne ekan kerran... ;)

Tyyppi tykkää oranssista, niimpä kaivelin taustaksi oranssin kartongin. Sitten silppulaatikolle ja aikas raikkaita värejä sieltä löytyikin.


Valmista tuli. Toivottavasti saaja tykkää. :)


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Ihanan valoisaa!

Mä olen täällä taas! Tosin en lupaa kuinka ahkeraan... Häät on juhlittu, ja ihanat juhlat olikin (tottakai mun miälestä! ;) ! Kunhan kuvat vain saapuu, niin ihan varmasti skräppään ja vilautan vähän teillekin!

Osallistuin myös Vuoden Skräppääjä kisaan. Jatkoon ei mun työllä päässyt, mutta kerrankin olin tyytyväinen siihen mitä sain aikaiseksi. Yllätys, yllätys, kuvaa ei ole. Lähetin työn matkaan 27.2. keskellä kaikkein kiireisempien häävalmistelujen, jäi sitten kuvaamatta.

No, olis ehkä ollu parempi, että olis kuvannu. Ei nimittäin todellakaan tee oikeutta mun työlle (eikä monelle muullekkaan) IS-blogissa oleva kuva. Eihän se oo lähellekään tuon värinen! No, ehkäpä joku näkee sen paikanpäällä. Ootko muuten tulossa? Mä oon! Jee! Ja ilmoittauduin kurssillekin!

Meinaa vähän olla kriisi. Nimittäin, en oo oikein tyytyväinen siihen millaista jälkeä mun kätösistä syntyy. Taitaa olla suunta hieman hukassa. En oikein edes osaa nimetä, millaiset jutut mulle on tyypillisä (paitsi haaraniitit...). Mihin mun kannattais kiinnittää enemmän huomioa jne. 

Lisäksi ostoksista on jotenkin kauhian vaikea miettiä, mitä kannattais ostaa. Mikä olis käytännöllistä ja soveltuis moneen hommaan...

Nooh. Oon herätelly mun innostusta. Skräppäsinkin ihan ajankohtaisilla kuvilla!



Kaksi trulliahan siellä komeilee! Maalasin tuon auringon kuviopaperille, lisäksi höyheniä ja timantteja. Niin ja tussilla reunat. Simppeli linja siis jatkuu.


lauantai 9. helmikuuta 2013

Anskin vieraana.

Emmo on jo jonkin aikaa järkänny blogissaan ihania juttuja, mm. Vuoroin vieraissa. Pitkän aikaa oon seuraillu, kuitenkaan itse osallistumatta. Nyt päätin kuitenkin yrittää!

Vieraana oli ihanainen Anski! Mä tykkään kamalasti Anskin tyylistä! Ihanan tyttömäistä, romanttista ja samlla rouheaa!

Lähdin valitsemaan papereita. Päädyin vaaleanpunaiseen taustaan. Kaivelin valmiiksi tulostamiani kuvia, noi macaron leivoksista otetut tuntui sopivan tähän hyvin.


Seuraavaksi kaivelin jotain mintun tapaista, joka sopis vaaleanpunaisen kanssa yksiin. Enkä tietenkään voinut olla lisäämättä kakkupaperia! Niitä kun on Anskin töissä vilahdellut!


Seuraavaksi maalipisaroita. Vähän mustaa tuomaan rouheutta. Kukkia, haaraniittejä ja puolihelmiä. Näistä on mun skräpistys tehty!


Kiitos Anski inspiroivista leiskoista ja Emmolle kiitos, kun jaksat järkätä kaikkea ihanaa!

edit. Hups. Huomasin vasta, etten ollutkaan ennen kuvausta laittanu puolihelmiä... No, yks valkoinen tuli pienen valkoisen kukan päälle ja kolme tuli tion viirinauhan yläreunaan/pinkille paperille.

Namuja.

Emmo perusti toiminimen, arvonta löytyy täältä.


Ihana arvonta myös täällä, aikaa 28.2.13.


Lehtipollo muutti, uusi blogi löytyy täältä.
Sen kunniaksi myös arvonta!

Lehtipollon muuttoarvonta